Kassitehdas Cabassi – ainoa laatuaan

Cabassin tarina alkoi paperikaupunki Valkeakoskella 1980-luvun alkupuolella. Metsänhoitaja Jussi Henttonen myi maailmalle suomalaisen paperiteollisuuden tuotteita, kun lapsuuden haave omasta pienestä tehtaasta alkoi houkuttaa maailmalla reissaamista enemmän. Myyntimatkoilla silmiin oli osunut elegantteja paperikasseja, jollaisia Suomessa ei siihen aikaan näkynyt. Siitä syntyi idea ja idean pohjalta perustettiin kassitehdas Cabassi. Vuosi oli 1985.

Kassien valmistus oli alussa yksinkertaista vaihetyötä ja ihan ensimmäisten prototyyppien nuuttaukset tehtiin lusikanvarrella. Jänislusikasta on kuljettu 30 vuoden aikana pitkä matka täysautomaattiseen kassituotantoon, käsityötä kuitenkaan unohtamatta. Käsin tekemisellä on edelleen oma tärkeä osansa kassien valmistuksessa.

Lähikassi paperikaupungista

Cabassin tehdashalli valmistui Valkeakoskelle ja siellä kotimaiset kassit edelleen syntyvät. Alkuperäisiä tiloja on laajennettu tuotannon kasvun myötä pariin otteeseen ja Valkeakosken seutu on osoittautunut hyväksi paikaksi valmistaa kasseja. Kun suurin osa käyttämästämme paperista valmistetaan Valkeakoskella Tervasaaren tehtaalla (vain neljän kilometrin päässä meistä), voidaan maailmanlaajuisestikin puhua poikkeuksellisesta lähituontannosta paperikassien valmistuksessa. Tästä asiasta olemme ylpeitä ja innoissamme!

Kotimainen paperikassivaihtoehto

Tekemisemme kulmakivi on alusta saakka ollut halumme tarjota asiakkaillemme hyvä ja laadukas suomalainen paperikassi. Jalostamme suomalaisesta paperista kasseja, joiden tilaaja ja käyttäjä voivat olla varmoja siitä, että kassin tuotantoketju on kunnossa. Paperikassivalmistajana olemme Suomessa ainoa laatuaan, koska kukaan muu ei täällä teollisessa mittakaavassa kasseja valmista. Kun kotimaisuusasteemme on yli 90%, voimme iloisena heiluttaa Avainlippu-tunnusta merkiksi kotimaisesta työstä. Tämä työ jatkuu perheyrityksessä jo toisessa polvessa Joona Henttosen toimiessa nyt yrityksen vetäjänä.