| Ympäristö
 |
Paperikassi
on tuotteena ympäristöään kunnioittava
ja ympäristölleen ystävällinen. Paperikassin
kannalta tärkeimpiä ympäristökysymyksiä
ovat valmiin paperikassin käyttöikä sekä
kassin pääraaka-aineen eli paperin kierrätettävyys.
Laadukas ja hyvin suunniteltu ja valmistettu paperikassi
ei ole kertakäyttötuote vaan se kestää
aikaa ja käyttöä. Kannettuaan esitteet messuilta
töihin tai paidan kaupasta kotiin, hyvännäköinen
kassi jatkaa elämäänsä arjessa kantaen
harrastusvarusteita, piknik-tarpeita ja tuliaiskukkia viikkojen
tai jopa kuukausien ajan. Sekä laminoidut että
laminoimattomat voimapaperista valmistetut paperikassit
kestävät pitkään.
|
Palveltuaan tarpeeksi tai kuluttuaan loppuun paperikassin voi
kierrättää tai hävittää. Kaikkia
paperikasseja ei kuitenkaan voi kierrättää tai
hävittää samalla tavalla. Suurin ero syntyy siitä
onko kassi laminoitu vai ei.
Laminoimattomien valkoiselle voimapaperille painettujen paperinarukannikkeisten
kassien kohdalla tilanne on yksinkertaisin. Tällaisen kassin
voi laittaa kotikeräyspaperin joukkoon eli esimerkiksi kantaa
kassissa sanomalehdet paperinkeräykseen. Näin kassi
päätyy kierrätykseen ja siitä valmistetaan
uutta sanomalehtipaperia.
Laminoimattomat ruskeasta voimapaperista valmistetut paperinarukannikkeiset
kassit voi kierrättää laittamalla ne keräyskartongin
joukkoo. Tällainen kassi sopii hyvin siis kotona pahvijätteen
keräykseen ja kassissa kaikki pahvi on helppo kuljettaa keräysastiaan.
Kierrätyksessä pahvijätteestä valmistetaan
hylsykartonkia. Jos pahvikeräystä ei ole järjestetty
ruskeasta voimaperista valmistetut kassit ovat energia- tai sekajätettä.
Kaikki laminoimattomat paperikassit, joissa on punottu nyörikannike
(polyesteria) soveltuvat keräyskartongin joukkoon sen jälkeen
kun niistä on poistettu kannikkeet. Kannikkeet saa helposti
poistettua avamaalla nyorien solmut tai leikkaamalla nyörit
poikki ja vetämällä sen jälkeen nyörit
reikien läpi.
Edelliset ohjeet koskivat erilaisia laminoimattomia paperikasseja.
Laminoitujen kassien kohdalla tilanne on toinen. Niitä ei
OPP-laminaatin takia voi suoraan kierrättää, mutta
ne voidaan käyttää hyödyksi energiajätteenä,
jolloin kassit keräyksen jälkeen poltetaan ja niistä
vapautuva energia otetaan talteen. Näin esimerkiksi tapahtuu
tuotannossamme syntyvän valmistusjätteen kohdalla. Jos
energiajätteen keräystä ei ole järjestetty,
laminoidut paperikassit ovat aina sekajätettä.
|